Marisha Rasi-Koskisen tarinat ja henkilöt syntyvät tekemällä



Kiinnostus ihmisen sisäiseen maailmaan johti kirjailija Marisha Rasi-Koskisen sekä opiskelemaan psykologiaa, että kirjoittamisen pariin. Hän on palkittu kirjailija ja psykologi, joka on julkaissut seitsemän kirjaa ja kaksi seuraavaakin ovat jo työn alla.

Rasi-Koskinen haaveili kirjojen kirjoittamisesta ja julkaisemisesta jo nuorena. Psykologian opinnot veivät kuitenkin nuoren naisen mennessään, ja hän työskenteli pitkään psykologina lapsiperheiden ja nuorten parissa.

– Opiskeluaikana kirjoittaminen oli vähäisempää, mutta visio eräästä käsikirjoituksesta säilyi mielessä. Kun lapset kasvoivat ja minulla oli hetkittäin omaa aikaa, kirjoittaminen taas lipui vahvemmin mukaan.
Kuitenkin vasta julkaistuaan kaksi kirjaa, Katariinan (2011) ja Valheet (2013), Rasi-Koskinen rohkeni haaveilla irtautumisesta kirjoittamisvapaalle. Hän tasapainotteli kahden työn välillä pitkään, kunnes lopulta oli aika keskittyä kirjoittamiseen täysillä.

– Pidän psykologin työstä. Se on edelleen osa identiteettiäni ja ajattelen palaavani siihen vielä joskus, mutta juuri nyt tuntuu hyvältä olla vain kirjailija.

Kirjoitettuaan ensin vain aikuisille, Rasi-Koskinen kiinnostui muutama vuosi sitten kirjoittamaan myös nuorille. Ensimmäinen nuorten romaani Auringon pimeä puoli (2019), voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja seuraava nuorten romaani Pudonneet (2022), johti niin ikään Finlandia-ehdokkuuteen. Välissä julkaistiin aikuisille suunnattu, arvostetulla Runeberg-palkinnolla palkittu REC (2020).

Kirjoitusprosessi käynnistyy rakenteesta

Rasi-Koskisen kirjoitustyö lähtee alkuun rakenteesta ja kirjallisista ratkaisuista. Aiheet tulevat vasta sen myötä, mitä hahmot tuovat mukanaan.

– Yritän löytää kirjallisia rakenteita, joita minulla on todellisuudesta tai maailmasta. Rakenne voi liittyä itse teokseen tai kuten nuortenkirjoissani, se voi liittyä todellisuuden rakenteeseen, josta lopulta muotoutuu osa kirjan rakennetta.

– Esimerkiksi REC rakentuu siten, että aluksi kerronta on perinteisempää, mutta toisessa osassa päähenkilö ajautuu sivuhenkilöksi ja aikaisemmin taustalla olleet henkilöt nousevat esiin.

– Minusta on kiinnostavaa, kun kirjassa on jokin piste, joka muuttaa näkökulman ja tarinan kulun. Perinteisessä kerronnassa tarinan voisi tähän pisteeseen myös päättää, mutta minusta silloin se vasta alkaa. Aina kun kerromme itsestämme, kerromme myös jonkun muun tarinaa.

Kurinalainen seikkailija

Työssään Rasi-Koskinen on kurinalainen ja kaipaa järjestelmällisyyttä, mutta yrittää opetella sitä, että kirjailijan työ on paljon muutakin, kuin naputtavat sormet näppäimistöllä.

– Se on lukemista, elokuvien katsomista, taidenäyttelyjen kokemista. Se on kävelyä metsässä ilman, että ajattelee mitään ja joskus kävelyä metsässä siten, että yrittää ajatella jotain. Olen taipuvainen ruoskimaan itseäni tekemiseen, mutta huomaan, että parhaat ideat syntyvät juuri silloin, kun sallin itselleni joutilaisuuden.

Kirjoittajana Rasi-Koskinen tunnustaa olevansa seikkailija. Kuten fiktiiviseen kaunokirjallisuuteen kuuluu, hän heittäytyy kirjoittamiseen ja lopulta tarina ja henkilöt syntyvät tekemällä ja synopsis ja kaaviot muotoutuvat vasta myöhemmin.

Jatkuvaa uuden opettelua

– Saan jatkuvasti uusia ideoita, mutta joudun toteamaan, etten osaa kirjoittaa sitä. Mutta sitten opettelen kirjoittamaan juuri sen kirjan. Ja seuraavan kirjan haluan taas olevan jotain ihan muuta, jonka kirjoittamisen taito minun on opeteltava.

– Uskon, että tämä on se kaava, jolla jaksan kirjoittaa. Jos tekisin koko ajan samanlaisia kirjoja, menettäisin kiinnostukseni. Kun opettelen joka kerta jotain uutta, työ säilyy minulle uutena ja tuoreena.
Juuri nyt työn alla on aikuisille suunnattu kirja, jonka aiheet ja rakenne ovat taas jotain ihan uudenlaista.

Samaan aikaan Rasi-Koskisen mielessä kypsyy idea uudesta nuorten romaanista.

– Samaan aikaan kehitän omaa ilmaisuani vapaan kirjoittamisen metodilla. Kirjoitan ei mihinkään johtavia-tekstejä, harjoituksia ja muistikirjaani puhtaaksi. Näille töille ei ole mitään suunnitelmaa, vaan haluan kehittyä omassa ilmaisussani.

Kirjoittamisen kääntöpuoleksi Rasi-Koskinen ottaa valokuvia, joita julkaisee Instagramissa, mutta haluaa säilyttää sen puolen työstään leikkimielisenä ilmaisuna. REC-kirjaan valokuva liittyi voimakkaasti kirjoitettujen valokuvien muodossa, ja kalenteriin on ilmestynyt muitakin tavalla tai toisella valokuviin liittyviä töitä.

Rasi-Koskisen uusi essee Katseita ja Katsottuja ilmestyy osana Erkki Salomaan tammikuussa julkaistavaa valokuvateosta, Dialogi – todellinen tai kuviteltu.

Lisäksi helmikuun alussa julkaistavassa antologiassa, Mahdollisia mahdottomuuksia – Esseitä Maija Blåfieldin elokuvista, julkaistaan Rasi-Koskisen essee Kerrotut.

Kirja tulee valmiiksi, kun se luetaan

Tarinoissa, aiheissa ja ihmisissä Rasi-Koskista kiinnostaa ristiriitaisuus ja rosoisuus.

– En ajattele, että maailma on eheä tarina, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Ajattelen, että ihmiset ovat fragmentaarisia ja käyttäytyvät eri tavalla eri tilanteissa.

Samalla tavalla hän ajattelee kirjoittamisesta.

– Vaikka olen perfektionistinen kirjoittaja, en halua pyrkiä tyhjään täydellisyyteen. Vaikka kirja on minulle valmis tietyssä hetkessä, lopullisesti se on valmis vasta, kun erilaiset ihmiset lukevat sen erilaisilla tulkinnoillaan ja omista lähtökohdistaan käsin.

– Jokainen kirjani on ollut syntyessään minulle se kaikkein rakkain. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että Runeberg-palkinto tuli juuri REC:lle, koska sen kohdalla uskalsin ottaa riskin ja julkaista sen juuri sellaisena kuin halusin, vaikka minulla ei ollut takeita siitä, että sitä ymmärtäisi kukaan.

– Olen ylpeä siitä, että uskallan seurata omaa tietäni ja kyseenalaistaa vallitsevia kirjoittamisen trendejä.

Riskinotto on kannattanut, sillä arvostetun palkinnon lisäksi hän on alkanut saada lukijoilta viestejä, joissa he kertovat omista kokemuksistaan ja tulkinnoistaan.

Palaute on tärkeää ja lyhytkin viesti lämmittää mieltä.

– Minusta on erityisen kiinnostavaa ja ihanaa kuulla ihmisten ajatuksia. Lopullinen kokemus kirjasta ei ole omissa käsissäni, vaan lopulta se on lukijan ja tekstin välinen asia.

Teksti: Mari Eloranta
Kuva: Saaga Rasi-Koskinen

10.7.2023



/ Artikkelit