Avaimet ikimuistoisiin juhliin 



Elämässä täytyy olla tilaa iloisille asioille, seikkailuille – ja juhlille! Juhlatarvikeliike Confetin hyllyiltä löytyvät niin ideat kuin tarvikkeetkin juhlaan kuin juhlaan. 

Juhlat, niin pienet kuin suuretkin, auttavat nousemaan harmaan arjen yläpuolelle ja luovat mieluisia muistoja vielä vuosienkin päähän. Suomalaisten innon juhlistaa elämän tärkeitä hetkiä voikin sanoa vain kasvaneen: 

– Lasten synttäreihin panostetaan nykyään paljon. 1-vuotissyntymäpäivät ovat todella iso juttu monelle, ja paljon juhlitaan myös täyskymppisiä ja 18-vuotissyntymäpäiviä, kertoo juhlatarvikeliike Confetti Pirkkalan yrittäjä Susanna Vappula. 

Uusia juhlaperinteitä rantautuu Suomeen etenkin sosiaalisen median välityksellä ulkomailta asti. Halloweenin vietto on kasvanut vuosi vuodelta, ja esimerkiksi baby shower -juhlat ja gender reveal- eli sukupuolenpaljastusjuhlat ovat Vappulan mukaan yleistyneet vahvasti.

– Baby showerit eivät olleet aiemmin ihan niin iso juttu. Nythän niitä pidetään melkein joka äidille.

Ideat kukkivat myös juhlaleipomusten osalta. Nykyään kakkuja koristellaan esimerkiksi aidoilla kukilla. 

– Ja viime aikoina suuressa suosiossa kakkujen saralla ovat olleet vintagekakut, joissa käytetään runsaita ja näyttäviä pursotuksia, satiininauharusetteja ja pitkävartisia maraschino-kirsikoita.

Juhlatunnelmaa koristeilla ja kattauksilla 

Confetin valikoima sisältää kaiken, mitä juhliin voi kaivata – leivontaa ja koristelua myöten. 

– Juhlapuolelta meiltä löytyy kattaustarvikkeet ja somisteet, viirinauhat, pompomit ja muut paperikoristeet, Susanna Vappula luettelee. Hän mainitsee etenkin ilmapallojen olevan nykyisin juhlakoristelujen ykkössuosikki. Niitä löytyykin heiltä runsain määrin: 

– Meiltä saa juhliin heliumtäytteisiä ilmapalloja, pallokimppuja ja pallokaaripaketteja. 

Monesti juhlapaikkaa ei päästä koristelemaan hyvissä ajoin, joten koristelut on saatava valmiiksi nopeasti. Vaikka ilmapalloilla saa näyttävää jälkeä helposti, Vappula toteaa esimerkiksi ilmapallokaaren tekemisen vievän oman aikansa, mihin on hyvä varautua. 

Viime vuosien juhlahittejä ovat olleet taustaseinät niin sanottuja photobootheja eli kuvausseiniä varten, joiden edessä vieraat voivat ottaa itsestään kuvia muistoksi juhlista. Myös personoidut tuotteet kasvattavat suosiotaan. Confetilta saa esimerkiksi ilmapalloihin käsin tekstatut onnittelutekstit, puiset personoidut kakkukoristeet sekä kakkukuvat omasta kuvasta.

– Myymälästämme löytyy kakkukuvatulostin, jolla tulostamme asiakkaiden omista kuvista kakkukuvia vaniljapaperille. Sillähän saa todella helposti erilaisia teema- ja personoituja kakkuja mitä erilaisempiin juhliin. Vain mielikuvitus on rajana, Vappula vinkkaa.

–  Uutena tuotekategoriana meiltä löytyvät nyt myös askartelutarvikkeet, joita meiltä on toivottu jo pidemmän aikaa.

Juhlasuunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa

Pirkkalassa, Partolan Citymarketin rakennuksessa toimiva Confetti viettää tänä vuonna omia 10-vuotisjuhliaan. Vappula kertoo heidän pohtivan parhaillaan, miten toukokuista merkkipaalua juhlistettaisiin – onhan yksi juhlanjärjestämisen iloista juuri ideointi! 

– Meiltä saakin apua niin pieniin kuin isompiin juhliin sekä niihin villeimpiinkin leivontaideoihin. 

Juhlasuunnittelu kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin. Vaikka juhlat olisivat tiedossa vasta ensi kesänä, Vappula toteaa monien tulevan liikkeeseen jo edeltävänä syksynä ihastelemaan juhla- ja leivontatarvikkeita ja keräämään inspiraatiota. Hän kuitenkin muistuttaa, että sesonkijuhlia viettää samanaikaisesti suuri määrä juhlijoita. Niitä varten olisikin erityisen hyvä olla liikkeellä mielellään jo viikkoja etukäteen. 

– Monet unohtavat, että sesonkituotteita tulee rajallinen määrä ja nopeat syövät hitaat. 

Tervetuloa palveltavaksi sekä inspiroitumaan juhlista ja leivonnasta!

Yhteystiedot:
Pirkkalan myymälän löydät Partolan Citymarketin talosta osoitteesta Palmrothintie 2, 33950 Pirkkala
Puh. 050 599 9120 (arkisin)
pirkkala@confetti.fi
Seuraa meitä somessa! Facebook ja Instagram @ Confetti Pirkkala

27.4.2026



/ Yritysesittelyt