Kesätyöt opettavat elämää 



Entisaikaan sanottiin, että nuorten on hyvä käydä koulua ja kesäaikaan tehdä töitä, että pysyvät poissa pahanteosta. Muinaiset roomalaiset ilmaisivat asian lauseella Otia dant vitia (Joutilaisuus synnyttää huonoja tapoja).

Hienoa tietysti olisi, että mahdollisimman moni työllistyisi kesällä ja saisi tienata omaa rahaa ja oppia työssään elämää varten monia tietoja ja taitoja sekä saada sitä usein vaadittua kokemusta, jota seuraavissa työpaikoissa kysellään. 

Kesätyöpaikassa saadut kokemukset ovat merkittäviä elämän rakennuspuita. Työnantajan vastuullinen ja ohjaava palaute on nuorelle tärkeää. Työnantajat ja esimiehet voivat jättää nuoreen pysyvän jäljen, joka muistetaan läpi elämän. Nuoren oikeudentunto on herkkä; toivottavasti sitä ei loukata. 

Itselläni on erittäin lämpimät muistot ensimmäisestä kesätyöpaikastani. Naapurissani Pohtolassa oli Frans ja Hilma Peltosen kauppapuutarha. Sain heiltä mieluisaa kesätyötä 11–14 -vuotiaana, kun pääsin Tammelan torille neljänä kesänä myymään kukkia, raparperia, tilliä, tomaatteja, kurkkuja ja retiisejä. Sain mukaani ruskean rahalaukun vaihtorahoineen. Olin ylpeä laukustani, joka oli samanlainen kuin liikennelaitoksen kuljettajilla ja rahastajilla. Torimyyjän työssä sain kohdata paljon erilaisia ihmisiä, opin rahankäyttöä ja tuotteideni mainontaa ja markkinointia. Jos en saanut kaikkia tuotteitani myydyksi torilla, myin raparperit ja tillit lähellä olevaan Mäkisen lihakauppaan ja vieläpä paremmalla hinnalla kuin torilla olin niitä myynyt. 

Vaikka olinkin lapsityövoimaa, niin rehellisesti voin sanoa, että nautin työstäni. Minulle jäi myös vapaa-aikaa, koska en ollut joka päivä torilla. Sain tienata ihan ikiomaa rahaa ja opin paljon tärkeitä asioita. Minun piti olla asiakkaille kohtelias ja ystävällinen. Työnantajani oli minua kohtaan aina reilu ja samalla antoi minulle hyviä elämänohjeita. Torille lähtiessäni Hilma Peltonen neuvoi minua: ”Älä myy kynsiäsi, alenna hinnoista ja punnitse reilusti!”

Minulla oli siis suuri vapaus toimia – ja siitä pidin kovasti. Koskaan minun ei tarvinnut sanoa asiakkaille, että en saa alentaa hinnoista. Minä alensin ja kauppa kävi! Kun asiakas pyysi kilon tomaatteja, panin pussiin vielä kaksi, kolme tomaattia, kun kilo oli jo täynnä. Nuukailu ei kuulunut Peltosen puutarhan periaatteisiin. Myös sen tuotteiden laatuun luotettiin. Joskus muut torikauppiaat moittivat minua siitä, että myin liian halvalla. Uskon, että torimyyjänä sain sieluuni, mieleeni ja asenteisiini paljon sellaista hyvää, jota pystyin myöhemmin toteuttamaan myös opettajana ja kasvattajana.

Ensimmäinen kesätyöpaikkani torimyyjänä jätti minuun huomattavasti vahvemman jäljen kuin myöhemmin (16- ja 17-vuotiaana) työni kasvihuoneiden maalarina Kukkolan puutarhalla Lielahdessa tai kolme kesääni Etelä-Ruotsissa elementtitehtaassa hitsarina. Toki nekin opettivat elämää varten: maalaaminen ja maalien laimentaminen, värisävyjen valinnat jne. onnistuvat edelleen. Etelä-Ruotsissa kielitaitoni vahvistui eikä palkassakaan ollut moittimista. Vieläkin muistan, miten elementtilevyt valmistetaan – koko prosessi on edelleen mielessäni, vaikka ei minusta insinööriä tullutkaan. Tärkeää oli myös kohdata monikulttuurisessa Ruotsissa muitakin kuin ruotsalaisia ja suomalaisia. 

Lämmöllä muistan Ruotsia ja ruotsalaista työnantajaani (Siporex). Joka kerta, kun lähdin takaisin Suomeen, minut toivotettiin tervetulleeksi takaisin milloin tahansa. Torimyyjä-maalari-hitsarista tuli lopulta opettaja, joka on vieläkin kiitollinen saamistaan kokemuksista, tiedoista, taidoista ja elämänarvoista, joita kesätyöpaikat opettivat. 

P.S. Rooman keisari Vespasianus oli sitä mieltä, että raha ei haise (Pecunia non olet). Kesätöissäni opin kuitenkin, että rahakin voi haista. Kerran torilta palatessani vuotava mansikkapussi rahalaukun päällä värjäsi kaikki setelini punaisiksi, ja tuoksukin oli ihanan mansikkainen.  Hiellä ansaitsemani Ruotsin kruunut tuoksuivat kerran vahvasti hieltä, kun kuljetin setelinipun kirjekuoreen pakattuna kengässäni Etelä-Ruotsista 30 tunnin matkan kotiin. Setelit olivat kestäneet ehjinä, mutta olivat kosteina liimautuneet toisiinsa kiinni. Hien syömästä kirjekuoresta ei ollut enää tietoakaan, Vaihdoin kruunut pikimmiten markoiksi. Haju siirtyi pankkiin asti.

Teksti: Pasi Takala
Kuva: Jarmoluk / Pixabay

15.10.2024



/ Artikkelit