Nelivuotias ravintola LiV kuuluu jo Tampereen moderneihin klassikkoravintoloihin. Klassisuus kantaa läpi kaikessa.
– Me olemme sellainen ravintola, jonka lapsi piirtäisi paperille ravintolana. Meillä on pöytäliinat, ruokailuvälineet ja lasit pöydässä. Liv on silti ravintola, jollaista ei toista Tampereella ole. Teemme sellaista perusruokaa. Raaka-aineiden määrä lautasella on pieni. Siinä on pääraaka-aine, lisäke, ehkä sivuraaka-aine ja kastike. Kaikki perustuu siihen, että teemme kaiken itse ja maut liittyvät nätisti toisiinsa. Klassista, ranskalaiseen gastronomiaan perustuvaa eurooppalaista ruokaa. Yksi tällainen mahtui tänne hyvin sekaan, ravintoloitsija Mika Lintula kertoo ja jatkaa.
– Meillä mennään hyvin yksinkertaisesti. Toisinaan kysytään, onko meillä maistelumenua, mutta vastaan, että meillä on vain menu. Meiltä ihmiset lähtevät vatsat täynnä.
Pitkään hautunutta osaamista
LiVin ravintoloitsijakaksikko, Lintula ja Kalle Viljakainen, ovat monissa liemissä keitettyjä konkareita. Lintulalta löytyy ravintolakokemusta 35 vuotta, aina vuodesta 1987, jolloin nuorukainen aloitti Tiiliholvissa oppisopimuksella. Sen jälkeen kutsui Henriks ja sitten oltiinkin jo avaamassa muun muassa Plevnaa ja Haraldia. Matkaan mahtuu myös viitisen vuotta Silja Linen hovimestarina sekä Lillbackan Hotelli Härmän salin isännöintiä saman verran.
Rouheampaa kokemusta kertyi lukuisilta festareilta, joissa mukana oli myös Viljakainen. Henkilöstövuokrausfirman kautta jopa 170 ravintolassa kouliintunut Kalle jatkoi uraansa usean vuoden ajan Rosendahlissa. Samalla miehillä alkoi kypsyä ajatus omasta ravintolasta.
– Meillä oli pitkään sellainen palo, jossa mietimme, missä oikein haluamme ja pääsemme tekemään töitä niin kuin sitä osaamme ja tahdomme tehdä. Kallen kanssa meillä oli molemmilla toisistamme yhteistyökumppani, jonka kanssa pystyi toteuttamaan sellaista juttua, Lintula muistelee.
Uusi, vapautunut elämä
LiV avasi salinsa helmikuussa 2018 eli puolet ravintolan olemassaoloajasta on ollut koronan sävyttämää ja sulkemaa. Miten rajoitusten loppuminen on näkynyt asiakaskunnassa?
– Rajoitusten loppumisen jälkeen ihmiset vapautuivat, mikä näkyy heidän käytöksessään. Ilo päästä syömään. Ilo päästä palveltavaksi. Ilo päästä viihtymään. Ilo päästä nauttimaan. Tarve sosiaaliselle kanssakäymiselle kotona syötyyn maksalaatikkoon kyllästymisen jälkeen, Lintula iloitsee.
Nyt halutaan panostaa.
– Rahankäyttö on nyt toisenlaista. Nyt ei lasketa, josko panostaisi tähän, vaan halutaan nauttia. Otetaan kahville avec, josko toinenkin. Samalla asiakaskunta on nuorentunut. Halutaan kokea uusia paikkoja. Ollaan iloisia, että sulkuaika on päättynyt, Viljakainen jatkaa.
– Kanta-asiakkaat tukivat todella ihanasti kiinnioloaikaa ostamalla lahjakortteja. Osallistuttiin vaikeaan aikaan. Take-away -menua myytiin mukavasti, Lintula kiittelee.
Klassisia harvinaisuuksia ja oma shampanja
Entä onko klassiselle ravintolalle muodostunut klassikkoannoksia?
– Sellaiseksi meillä on tavallaan muodostunut yksi, foie gras eli ankanmaksamousse. Se on kulkenut mukana aina kakkosmenusta asti. Aina se ei ole suoraan menulla, mutta kyllähän sitä pitäisi keittiöstä löytyä, jos ihmiset osaavat kysyä. Moussen höysteeksi vähän punasipulihilloketta, itse tehtyä briossia ja loraus balsamico-siirappia, Lintula kuvailee.
Foie gras’n lisäksi LiVissä törmää muihinkin harvemmin tarjolla oleviin raaka-aineisiin.
– Esimerkiksi kateenkorvaa on vaikeaa saada mistään, mutta meiltä usein löytyy. Monet tulevat syömään vitello tonnatoa, koska vasikkakin on aika harvinainen raaka-aine meillä päin. Teemme sianpääsylttyä mangalitza-porsaasta. Kampasimpukkaa avoraviolina. Jos teemme häränfileetä, siinä voi olla mukana häränhäntää, joka sekin on harvoin nähty näky lautasella, kuvailee salikonkari Lintula.
Kaiken ei tarvitse tulla läheltä.
– Tilaamme juustomme Ranskasta ja ne ovat vähän eri tyyppisiä kuin yleensä. Jotkut kysyvät, miksemme käytä kotimaisia juustoja, mutta kun niitä käyttää niin moni muukin ravintola. Teemme yhteistyötä kauppahallin Juustosopin kanssa ja heiltä toisinaan kysytään, että onko heillä sitä juustoa, mitä LiVissä tuli syötyä ja se oli sellaista ja sellaista. Ovatkin toivoneet, että kertoisimme, mitä juustoa aina milloinkin tarvitsemme, että osaavat varautua.
Uniikkia herkuttelua löytyy LiVille tehdystä makeasta shampanjasta. Barbier-Louvet -shampanjatalo innostui ehdotuksesta palauttaa shampanjan makumaailma makeaksi, jollainen se oli vielä reilu sata vuotta sitten. 50-80 gramman sokerimäärä tasapainottuu tyylikkäästi viinin paahteisuudella.
– Pitäähän nyt tämän kokoisella tamperelaisravintolalla oma shampanja olla, Lintula nauraa.
Arkikin kaipaa herkuttelua
Viime vuodet ovat olleet alalla tuulisia, mutta miltä Tampereen ravintolatilanne näyttää tänä päivänä?
– Kilpailu on yhä kovaa ja kaiken aikaa tulee uusia paikkoja. Ja se on todella hyvä, koska se nostaa koko alaa ja ihmiset osaavat arvostaa, kun asiat tehdään kunnolla. Uusia tulee, mutta vanhoja ei häviä kartalta. Samalla asiakaskunta on valveutuneempaa. Viljakainen toteaa.
– Tampere on hieno kaupunki. Ravintoloita löytyy paljon ja ne ovat erilaisia. Mutta kaupunkina tämä on aika pieni ja vähän hankala verrattuna vaikka Helsinkiin. Viikolla ulkona syöminen on meillä vielä hiukan vierasta ja Helsingissä ihan tapa. Uudesta areenastakaan ei löydy hirveästi apua, koska se yleisö ei oikein käy ennen keikkaa syömässä hyvin. Onneksi firmat alkavat hiljalleen palata ravintoloihin, mikä on arkiviikon liiketoiminnalle äärimmäisen tärkeää, Lintula jatkaa.
Matkailun vasta elpyessä löytyy LiVistä nopeaa helpotusta reissukuumeeseen.
– Moni asiakas kiittelee LiVin eloisuutta. On kuulemma hienoa, ettei tarvitse lähteä enää Eurooppaan asti kokeakseen vastaavaa pölinää, puheensorinaa, naurua ja miesten juoksua annoksia kiikuttamassa, Mika Lintula naurahtaa.
Teksti ja kuva: Jani Kinnunen
18.7.2022
/ Artikkelit