Raaka-aineita läheltä ja makuja maailmalta. Siinä konsepti, jolla Pannee Jokinen pyörittää Pannee Catering-yritystään. Yritystoiminnan lisäksi ahkera maahanmuuttajanainen on toiminut 26 Suomen vuotensa aikana myös äidinkielen ja keittiötaitojen opettajana sekä maahanmuuttajaneuvojana
Chef Rotisseur keittiömestari Pannee Jokisella on takanaan pitkä ura catering-alan yrittäjänä. Kotimaassaan Thaimaassa asuessaan nainen järjesti lukuisia yritystilaisuuksia ja tapahtumia muun muassa isojen yritysten, kuten lentoyhtiöiden ja pankkien asiakkaille, sekä eri maiden suurlähetystöille.
Muutettuaan Suomeen miehensä Timon kanssa Pannee oli muutaman vuoden kotona perheen kahden lapsen kanssa, osittain toisen lapsen synnynnäisen sydänvian takia. Paluu työelämään kyti kuitenkin mielessä ja aikansa vaihtoehtoja mietittyään ja yrittäjäkurssille osallistuttuaan Pannee päätyi takaisin yrittäjäksi.
Pannee Catering aloitti toimintansa Tampereella vuonna 2000. 22-vuotisen taipaleensa aikana yritys on saanut paljon hyviä asiakkaita ja arvostusta. Vuonna 2017 Pannee Jokinen palkittiin Tammerkosken Yrittäjien Vuoden Yrittäjänä.
Panneen tiimin kokemus ulottuu muutaman hengen tilaisuuksista aina tuhannen hengen konferenssitapahtumiin saakka.
– Palvelemme pääasiassa yrityksiä, niin isoja kuin pieniäkin, mutta teemme tarjoiluja myös häihin, syntymäpäiville ja karonkoihin. Tampereella olemme huolehtineet lisäksi 16 vuoden ajan Tapparan Kirvesklubin tarjottavista, Pannee kertoo.
Maistuisiko teille Kauko-Itä vai haluaisitteko sisilialaista?
Asiakkailleen Pannee Catering tarjoaa makuja maailmalta. Panneen Cateringissa valmistuvat taidolla niin thaimaalaiset, kiinalaiset, intialaiset kuin vaikkapa japanilaiset ateriakokonaisuudet. Kauko-Idän ruokakulttuurin lisäksi Pannee Cateringin keittiön erikoisosaamiseen kuuluu myös afrikkalaisia, latinalaisamerikkalaisia ja välimerellisiä herkkuja.
Monista muista catering-yrityksistä Pannee Catering poikkeaa siinä, että vaikka tarjolla on valmiita menuehdotuksia, menuehdotukset ovat vain alustavia ehdotuksia ja muokattavissa asiakkaiden toiveiden mukaisesti vaikka kokonaan uusiksi.
– En tykkää tehdä ruokaa kuin robotti aina samojen perussettien mukaan, vaan muokkaan mielelläni menuun juuri sellaiseksi kuin asiakas haluaa. Esimerkiksi jokin aika sitten loihdimme asiakkaallemme tämän toivomuksesta mongolialaisen illan, Pannee kertoo.
Ruoan lisäksi palvelu sisältää myös kattaukset, koristelun ja musiikin, jotka nekin toteutetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Pannee Catering on järjestänyt myös teemailtoja tv-sarjojen pohjalta. Tällaisia teemailtoja ovat olleet muun mussa Tony Sopranosin sisilialainen ilta ja Täydelliset naiset -sarjan innoittama Desperate Wives -ilta.
Yritystilaisuus ja sen teema voidaan toteuttaa myös kokkikouluna, jossa osallistujat kokkaavat Panneen ohjauksessa ruokia yhdessä.
Makaronilaatikkoa twistillä
Pannee kertoo käyttävänsä paljon aikaa etukäteisvalmisteluihin.
– Valmistan kaiken alusta asti itse, koska se tuntuu parhaalta. Puolivalmisteita en käytä lainkaan, ne eivät sovi minun ruoanlaittofilosofiaani.
Vaikka Pannee Cateringin maut ovat maailmalta, raaka-aineet hankitaan läheltä. Suomessa Pannee arvostaa muun muassa kalaa, erityisesti kuhaa, siikaa ja lohta, joista viimeksi mainittu tulee Pannee Cateringille Puumalasta.
– Kuha on ihan ykköslempparini, tykkään laittaa esimerkiksi höyrytettyä kuhaa.
Panneelle itselleen maistuu perinteinen suomalainen ruoka yleensäkin, mutta pienellä twistillä, kuten makaronilaatikko, joka täydentyy omaan suuhun maistuvammaksi chilillä.
– Olemme koko perhe chiliaddikteja, ja melkein jokaiseen ruokaan laitamme chiliä, poikkeuksena kuitenkin karjalanpiirakat ja munavoi, jotka maistuvat ilman sitäkin, Pannee hymyilee.
Pannee pitää myös suomalaisista sienistä. Toisin kuin täällä, Thaimaassa sieniä kasvatetaan eikä siellä voi mennä metsään sieneen vaarallisten eläinten vuoksi.
– Esimerkiksi tatti sopii hyvin itämaisiin ruokiin. Itse en pidä suolasienistä vaan haluan nauttia sienet joko tuoreina tai kuivattuna. Kuivatun sienen maku on lähempänä tuoretta, ja tykkään käyttää sieniä esimerkiksi keitoissa.
Monitoiminainen auttaa myös muita
Pannee on yrittäjyyden lisäksi Suomessa ollessaan muun muassa opettanut keittiötaitoja ja toiminut thain kielen äidinkielen opettajana ja maahanmuuttajaneuvojana.
– Monille maahanmuuttajille yrittäjyys on kielisyistä usein ainut työllistymisvaihtoehto, ja maahanmuuttajayrittäjät ovatkin yleensä ahkeria yrittäjiä ja valmiita tekemään pitkää päivää. He tarvitsevat kuitenkin alussa apua esimerkiksi yrittämiseen liittyvässä paperisodassa ja viranomaisten kanssa asioimisessa.
Pannee Jokinen myöntää, ettei yrittäminen ole aina helppoa. Kaikista haasteistakin huolimatta se on kuitenkin myös parhaimmillaan erittäin palkitsevaa.
– Ehdottomasti palkitsevinta on asiakkaan tyytyväisyys. Iloitsen suunnattomasti, kun asiakkaat tykkäävät ruoasta ja kiittelevät sen makua.
Teksti: Tiina Raatikainen
Kuva: Timo Jokinen
21.11.2022
/ Artikkelit