Näytelmiä, novellikokoelmia, romaaneja ja tv-sarjojen käsikirjoituksia. Ohjaustöitäkin on kertynyt runsaasti ja usein hän on ohjannut omien näytelmiensä kantaesitykset itse. Viitisentoista vuotta vierähti myös Teatteri Jurkan taiteellisessa johdossa. Pasi Lampela on niitä miehiä, jotka näköjään ehtivät muita enemmän.
– Rakastan teatteria ja työtäni, ja suhtaudun siihen erittäin vakavasti. Identiteettini liittyy niihin todella vahvasti. Tekstini kytkeytyvät koko ajan suoraan siihen, miten kokee elämää, mitä asioita käy läpi ja mitä maailmassa tapahtuu. En sanoisi, että se on terapeuttista, mutta koen eläväni kaksinkertaista elämää, kun voin työni kautta reflektoida kaikkea sitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Se on valtava etuoikeus. Ja jos siinä samalla voi tuottaa muille ihmisille iloa, niin mikäs sen parempaa, pohdiskelee Pasi Lampela.
– Juju on varmaankin siinä, että on kiinnostunut ihmisestä ja ihmisen kamppailusta elämässä. On kiinnostunut kaikesta siitä, mikä ajaa ihmisen tekemään älyttömyyksiä tai mikä saa hänet onnistumaan, kokemaan mitä se rakkaus ja seksuaalisuus on tai yhtä lailla mikä ajaa ihmistä väkivaltaan tai itsetuhoon. Kaikki tämä nähtynä sen kautta minkälaisia ilmiöitä meidän ajassa on laajemmin näkyvissä yhteiskunnassa tai koko maailmantilanteessa.
– Ihan muutaman henkilön näytelmässäkin voi hyvinkin tiiviissä muodossa kuvata sellaisia valtasuhteita ja toimintaa, mitkä ovat nähtävissä laajemmassa mitassa – esimerkiksi valtioiden välisessä politiikassa. Perhe – eräänlainen miniyhteiskunta – on kautta historian ollut teatterissa hyvin käyttökelpoinen yksikkö, koska katsojat tietävät, että siellä on valtavat jännitteet. Perheessä kaikki haluavat toisiltaan jotakin – kannustusta, rakkautta, arvostusta, mutta usein siihen väliin tulee syyllisyyttä, pettymyksiä, traumoja ja kaikennäköistä muuta draamaa. Sentyyppinen tematiikka on teatterille hyvin ominaista – jo teatterin syntyvuosilta 2 500 vuotta sitten. On se jännää, että niin vanha laji toimii aina vaan, naurahtaa Lampela.
Monen lajin ammattilainen
Lampela on kirjoittanut proosaa lähes teinistä saakka ja totesi jo silloin, että se on varsin yksinäistä ja vaikeaa hommaa. Hän oli välillä vähän umpikujassakin kirjoittamisen kanssa, kunnes kuuli silloiselta tyttöystävältään, että Teatterikorkeakoulussa olisi mahdollista saada kirjoittajakoulutus. Ovet avautuivat toisella yrittämällä.
– Innostuin saman tien myös ohjaamisesta. Nautin opiskeluajasta, koska Teakissa sai kokeilla kaikkea ja tehdä molempia.
Uraa on nyt takana jo lähes 25 vuotta. Sinä aikana Lampela on kirjoittanut viisi proosateosta, parikymmentä näytelmää ja ohjannut lukuisia omia ja toisten tekstejä maamme kaikille suurille näyttämöille. Lisäksi hän on käsikirjoittanut Kylmäverisesti sinun- ja Virta- tv-sarjoja.
– Minullahan on periaatteessa kolme ammattia, koska proosan ja näytelmätekstin kirjoittaminen ovat kaksi eri maailmaa. Taiteellisesti se on erittäin hedelmällistä, koska ohjaaminen on aina tavallaan lomaa siitä kirjoittamisen yksinäisyydestä. Ohjaajahan tekee työtä yhdessä muun työryhmän kanssa. Ja kun on tarpeeksi huhkinut näyttelijöiden kanssa, on taas kiva ”hautautua” omaan kammioonsa kirjoittamaan.
Onnistunut lopputulos on monen tekijän summa
Onpa kyseessä sitten uusi, ennennäkemätön näytelmä tai romaanidramatisointi tai vastaavasti klassikko, josta on tehty jo monia versioita, on lähtökohta Lampelalle käytännössä aina sama.
– Mun täytyy aina ensin rakastua siihen tekstiin. Sen pitää osua minussa johonkin, että tunnistan, mitä siinä tapahtuu ja mistä on kysymys. Kun se tunne syttyy, pystyn näkemään yhteydet ihmisten elämään ja maailmaan yleensä. Kun sitä sitten aletaan työstää työryhmän kanssa, vaikuttaa lopputulokseen minun visioni lisäksi myös lavastajan ja näyttelijöiden omat panokset.
– Jokainen produktio on aina jollain tavalla ainutlaatuinen. Otan esimerkiksi vaikkapa Kuka pelkää Virginia Woolfia, jonka tein aikanaan Espooseen. Se tapahtuu yhdessä tilassa, joten harva sitä pystyy toimivasti siirtämään jonnekin avaruusalukseen tai Saharan autiomaahan. Kyllä siinä pitää jollain lailla olla se sohva ja baarikaappi.
– Lopputulos muotoutuu sitten siitä, millainen työryhmä produktioon on valikoitunut eli millaisen luonteen ja keskinäiset suhteet näyttelijät siihen luovat ja millaisen dynamiikan minä pystyn luomaan siitä omasta tulkinnastani. Väitän, että se vaan kertakaikkiaan alkaa elää omaa elämäänsä riippumatta siitä, miten joku toinen on sen tehnyt – ja jokaisen ohjaajan versio on muista poikkeava.
Lähitulevaisuuden kiireet
Juuri nyt ajankohtaisin työ on Lampelan oma näytelmäteksti Kunnia, jonka hän ohjaa Turkuun. Se on kuvaus pienestä yhteisöstä, jossa tapahtuu vakavanlaatuinen luottamuskriisi. Yksi henkilöistä alkaa selvittää asiaa, jonka selvittäminen kuuluisi mieluummin poliisille tai oikeuslaitokselle.
– Siinä unohtuu se, mikä on totuus ja mitä oikeasti on tapahtunut. Tärkeimmäksi asiaksi tulee löytää joku syntipukki. Tilannehan on tuttu yhteiskunnan eri näyttämöiltä: kodeista, työpaikoilta ja mediasta. Ryhmä on ihan huikea: siinä on Kari-Pekka Toivonen, Mikko Kouki – ensi kertaa näyttämöllä yli 15 vuoteen sekä Ella Lymi ja Kirsi Tarvainen.
– Työn alla on myös klassikko-ohjauksia ja omia näytelmiä. Proosaakin on suunnitteilla pitkästä aikaa.
Uralle vauhdikas startti
Ei ole itsestään selvää, että vastavalmistunut ohjaaja pääsee ihan oikeaan teatteriin tekemään ihan oikeita töitä. Lampelan ura kuitenkin lähti vauhdilla käyntiin:
– Sain ensimmäiset kaksi omaa näytelmää heti myytyä. Sen lisäksi tuli ohjauksia tehtäväksi ja sitten vielä Kylmäverisesti sinun siihen jatkeeksi. Olihan se melkoinen ihme.
”Kylmäverisesti sinun” oli löyhästi tositapahtumiin pohjautuva rikossarja, jota tehtiin 3 tuotantokautta. Työryhmä hankki poliisilta ja käräjäoikeuksilta aitoja tapauksia, joita käytettiin soveltaen lähdemateriaalina tai sekoitettiin toisiinsa.
– Useimmiten saimme häivytettyä tapaukset taustalle niin, etteivät katsojat osanneet niitä ihan suoraan yhdistää mihinkään tosielämän rikokseen. Siitä tuli jonkunmoinen hitti silloin aikoinaan. Sarjassa oli myös onnistunut miehitys. Konsultteina oli asianajajia ja esimerkiksi silloinen murharyhmän johtaja Kari Tolvanen, jotta poliisi- ja oikeustyön kuvaukset saatiin mahdollisimman aidoiksi ja uskottaviksi.
Korona näkyy alalla vielä pitkään
Korona-aika iski todella lujaa teatteriin ja tapahtuma-alaan. Esityksen harjoittelu on hyvin haasteellista, kun joku on vähän väliä sairaana ja joutuu jännittämään sitä, saadaanko homma ylipäänsä pakettiin. Kun hetkellisesti alkoi näyttää paremmalta, niin sitten ensi-ilta siirtyikin yhtäkkiä puoli vuotta eteenpäin.
– Päättäjiemme koronapolitiikka teki niin teatteri-, elokuva- kuin tapahtuma-alallekin valtavasti vahinkoa. Syntynyt taloudellinen, taiteellinen ja henkinen kriisi tulee kestämään vuosia. Korona-aikana joutui todella taistelemaan sen puolesta, onko tätä työtä mielekästä tehdä Suomessa. Tuli sellainen olo, ettei työtämme arvosteta vähääkään, kun sen voi hyllyttää tuosta vain. Toivotaan että akuutti kriisitilanne alkaisi pikkuhiljaa helpottaa.
Teksti: Elina Salmi
Kuva: Otto-Ville Väätäinen
7.12.2022
/ Artikkelit