Tampere on täynnä elävää musiikkia



Elävä musiikki koki kovia kolauksia korona-aikana. Tapahtuma- ja ravintola-ala oli tiukassa paikassa ja moni keikkaileva artisti vähintään yhtä tiukassa. Parissa koronavuodessa kasvokkaisten tapaamisten ja elävän musiikin nälkä on ehtinyt kasvaa.

Tampere vastaa kysyntään ilmeisen hyvin. Koko Suomen keikkatarjontaa mukavasti kokoavan Metelin sivuilla Tampereella pidettävien keikkojen määrä kohoaa syyskuun alussa yli kahdensadan. Koko Suomessa Meteliin on ilmoitettu yli 600. Lyhyellä matematiikalla laskiessa Tampere vastaisi näin ollen kolmasosasta koko Suomen elävästä musiikista.

Totuutta maailmasta tai edes elävän musiikin tilanteesta tuskin saa selvitettyä tämän tyyppisillä laskutoimituksilla. Lupaavalta se kuitenkin kuulostaa tamperelaisille elävän musiikin ystäville.

Mikään musiikkityyli tuskin jää Tampereella edustamatta. Esimerkiksi Tullikamarin Klubilla esiintyy vuosittain satoja kotimaisia ja ulkomaisia artisteja kaikista genreistä. Erittäin vakuuttava kattaus elävää musiikkia on myös G Livelabissa. Ja Maanalaisessa, Tampere-talolla, Vastavirta-Klubilla, TTT-Klubilla, Tampereen Tuomiokirkossa ja monessa, monessa muussa sijainnissa.

Tiivistäen voitaneen väittää, että Tampereen musiikkielämä on niin vilkasta, että elävää musiikkia etsivälle voikin iskeä runsaudenpula.

Musiikin runsautta haravoimassa: ehdotuksia elävän musiikin talveen

Joulukuun alussa (2.12.) TTT-Klubilla The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band esittää amerikkalaisen rocklegendan Bruce Springsteenin materiaalia.

G Livelabissa (15.12.) Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet: Joulu, joulu, jul esittää joulun klassikoita ja uudempaa joulumusiikkia omintakeisen vaikuttavana jazz-tulkintana.

Telakalla esiintyy soolouralle siirtynyt ruotsinsuomalainen laulaja-lauluntekijä Markus Krunegård (16.12.), joka tarjoilee vaihtoehtorockia. 

(15.12.) Olympialla soittaa Saksan euroviisuedustaja Lord of the Lost. Tammikuussa lavalle nousee  (29.1.) ruotsalainen metalliryhmä Avatar osana ”The Great Metal Circus”-kiertuettaan. 

Lapsuuden joulua kaipaavien kannattaa suunnata Tampere-talolle. Joulukuun alussa rakastettu klassikkoelokuva Lumiukko esitetään Isossa salissa kahteen kertaan livemusiikin säestämänä (2.12.).

Tunnelma on puoli ruokaa

Keikkapaikka ja tunnelma on elävän musiikin kohdalla vähintään puoli ruokaa. Joskus elävää musiikkia kaipaavan kannattaa suunnata ennakkoluulottomasti uusiin paikkoihin ja ympyröihin.

Kiinnostava paikka on esimerkiksi Pispalassa sijaitseva Vastavirta-Klubi, jossa soittavat niin omakustannebändit kuin isommatkin nimet. Klubi on perustettu entisen kodinkoneliikkeen tiloihin ja uudistettu aikanaan talkoohengessä. Klubi on profiloitunut pääasiassa punk-kulttuurin esilletuojana ja vakiintunut myös vaihtuvien taidegallerioiden ja poikkitaiteellisten esitysten paikaksi.

Uniikkia keikkapaikkaa ja tunnelmaa lupaa myös aivan ydinkeskustassa sijaitseva Asemamestari. Ravintolan keikkakalenterissa on ollut jo useampi kiinnostavan oloinen Kisko-klubi, esimerkiksi syyskuussa esiintynyt paikallinen genrehybridi SääTänää. 

Myös kirkot ovat täynnä elävää musiikkia ja jäävät maallistuneimmallekin taatusti tunnelmaltaan mieleen. Gospel, jazz ja kuorolaulu ovat kirkoissa hyvin edustettuina, eikä sovi unohtaa joulukuun lukuisia joulumusiikkikonsertteja. 

Katubaari Axussa on viikonloppuisin akustisia ja puoliakustisia kokoonpanoja, jos massiiviset puitteet ja äänimassa eivät ole oma juttu. Soittoniekka ja kitara -tyyppisempiä kokoonpanoja esiintyy myös Pub Simonissa Hämeenkadulla.

Tampereen elävän musiikin kehittämisosuuskunnan ylläpitämässä kulttuurikeskus Maanalaisessa on myös laaja artistikattaus, musavisoja ja jameja. Osuuskuntaan voi liittyä Maanalaisessa myös jäseneksi ja saada näin elävän musiikin löytämiseen myös jäsenten etuja, kuten halvempia lippuja. 

Rentoa ja perinteistä manselaista rokkibaarimeininkiä puolestaan tarjoilee Hönö. Teattereiden yhteydessä toimivia keikkaravintoloita ovat TTT-Klubi ja Kulttuuriravintola Kivi. Hervannan ytimessä puolestaan pyörii Varjobaari, jossa järjestetään myös satunnaisesti keikkoja.

Tullikamarin tutuille tammikuu 2023 toi ilosanoman, sillä sen naapuriin avattiin sisarravintola Tavara-asema, joka palkittiin syksyllä vuoden tapahtumapaikkana Industry Awards -gaalassa. Historiallista ja legendaarista Pakkahuonettakaan ei toki kannata unohtaa. Näiden tapahtumatalojen lavoille nousee talven aikana suosittuja nimiä Stam1nasta Lauri Tähkään ja suomalaiseen country-yhtye Steve’n’Seagullsiin. 

Etsitpä sitten klassista, indie-poppia, kansainvälisiä tähtiä tai paikallista punk-myllytystä, on selvää että Tampere lukuisine loistavine keikkapaikkoineen ei ikinä petä.

Teksti: Siru Uusi-Seppälä ja Mari Pihlajaniemi
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere

4.12.2023



/ Artikkelit