Tampereen Kirjafestarit – kirjallisuuden juhlaa syksyn pimeydessä



Pirkanmaan suurin kirjallisuusjuhla tuo Tampere-taloon 30.11.-1.12.2024 kotimaisen kirjallisuuden kärkinimiä, innokkaita kirjallisuuden harrastajia ja talon täydeltä kirjallisuusaiheista ohjelmaa genrestä riippumatta.

Tampereen Kirjafestarit täyttävät Tampere-talon nyt jo neljännen kerran kotimaisella kirjallisuudella, sanataiteella ja lausunnalla, faktalla ja fiktiolla. 

Ohjelmapäällikkö Milla Palovaara toteaa tapahtuman teeman olevan selkeä ja sama joka vuosi: vuoden viimeisenä isompana valtakunnallisena kirjatapahtumana Kirjafestarit paketoivat ja summaavat yhteen koko kirjavuoden. Ohjelmaan sisältyvät paitsi vuoden aikana puhuttaneet kirjat, kirjailijat ja muut näkyvät julkisuuden henkilöt ja hahmot, myös vuoden aikana kirjallisuuteen liittyneet ja siitä nousseet keskustelut, ilmiöt, huippu- ja epäkohdat. 

– Meillä on vuodesta toiseen ollut kunnia olla ainoa kirjatapahtuma, joka on saanut myös juuri ennen Festivaalia valitut Finlandia-voittajat mukaan ohjelmaamme. Myös tänä vuonna olemme varanneet voittajille Tampere-talon Aamulehtisalin lauantaille 30.11. tunnin ajan yleisön edessä.

Kirjafestareiden vuosittaista ohjelmaa sanelevat Palovaaran mukaan hyvin pitkälti kustantamojen vuoden julkaisupäätökset. Tampereella mukana on kuitenkin aina myös paljon paikallisväriä. Tästä on kiittäminen sarjakuville omistautunutta Tampere Kuplii -kollektiivia, Tampereen yliopistoa sekä Pirkkalaiskirjailijat ry:tä. Näistä kukin on toteuttanut tapahtumaan oman ohjelmakokonaisuutensa ja panostanut siihen aktiivisesti.

Kirjallisuuden trendit ja ilmiöt osana ohjelmaa

Kirjallisuuden uudet tuulet näkyvät myös Tampereen Kirjafestareiden ohjelmassa. 

– Yksi “genrenousija” sekä maailmalla että meillä on ehdottomasti viihdekirjallisuus. Kirjafestareilla sille on omistettu oma aamupäivänsä lauantaina 30.11. Duetto 1 -salissa, Palovaara mainitsee. Myös dekkareiden ja true crime -kirjallisuuden suosio on hänen mukaansa kestänyt ja vain kasvaa vuodesta toiseen.

–  On melko mahdotonta edes ajatella, että järjestäisi isompaa kirjatapahtumaa ilman erityistä dekkariohjelmaa.

Tampereen Kirjafestareiden koko Maestro-salin lauantai onkin jälleen täynnä kylmäävän hyvää luettavaa itse tekijöiden esittelemänä. 

Myös muut alan ilmiöt on huomioitu tapahtumassa. Palovaara kertoo esimerkiksi äänikirjapalveluiden etujen, haittojen ja ongelmien sekä etenkin niissä kuunneltujen kirjojen tuloutuksen kirjailijoille puhuttavan kiivaasti edelleen. 

– Aiheesta kuullaan varmasti ajatuksia herättävä Kirjailijaliiton järjestämä paneeli Sorsapuistosalin Sorsapuistolavalla lauantaina 30.11. kello 12.00 alkaen.

Kirjafestarit tuovat kirjailijat ja lukijat yhteen

– Lukijoille on tietenkin valtava asia ja suuri hetki tavata fanittamansa kirjailija, kuulla ja nähdä henkilö tekstin takana ja parhaassa tapauksessa saada häneltä vielä kirjaan omistuskirjoitus, toteaa Palovaara.

Kukin kirjailija signeeraa esiintymisensä jälkeen kirjojaan oman kustantajansa osastolla. Jos kustantaja ei ole paikalla, kirjamyynti ja signeeraus tapahtuvat joka vuosi Kirjafestareilla mukana olleen Rosebudin kirjakaupalla Sorsapuistosalin kirjakauppa-alueella, Palovaara vinkkaa. 

Kirjailijoille kaikki messutapahtumat ovat tietenkin myös edustus- ja myyntitilanteita, ja läheskään kaikki kirjailijat eivät ole mukavuusalueellaan näissä hetkissä. Tampereen Kirjafestareilla kirjailijat esiintyvät pääsääntöisesti rauhallisissa saleissa, joissa sekä yleisön että kirjailijan on hänen mukaansa mahdollisuus keskittyä kohtaamaan rauhassa, ilman jättihallien hulinaa, meteliä ja kuumottavaa sosiaalista painetta. 

– Etenkin kirjailijoille Tampereen Kirjafestarit ovat esiintymistä ajatellen varmasti miellyttävimmästä päästä. Suurimpiin messuihin verrattuna Kirjafestareilla on mahdollisuus mukaviin ja aitoihin kohtaamisiin lukijoiden ja kollegoiden kanssa.

Kävijäpalaute on huomioitu järjestelyissä 

Tampereen Kirjafestareista saatu kävijäpalaute on ollut pääsääntöisesti kannustavaa ja kiittävää. Milla Palovaara toteaa kirjailijoiden, kustantamojen, näytteilleasettajien ja yleisön ottaneen tapahtuman omakseen. Kritiikkiäkin on kuitenkin saatu, koskien esimerkiksi Tampere-talon saleja ja kulkemista kerroksista toisiin. 

 – Talo on hiukan sokkeloinen ja erillisissä saleissa tapahtuvien haastattelujen ja puheenvuorojen kannalta samaan aikaan haastava ja palkitseva, hän muotoilee. 

Tänä vuonna tapahtumassa onkin panostettu entistä enemmän nimenomaan opasteisiin ja kuulutuksiin, jotta kulkeminen olisi mahdollisimman sujuvaa ja salit löytyisivät helposti. 

– Itse ohjelman suhteen kävijät toivovat tietenkin tapaavansa suosikkikirjailijoitaan. Ohjelman laatu ja määrä on palautteen perusteella vastannut kävijöiden odotuksia ja siihen tietenkin pyrimme tänäkin vuonna, Palovaara vakuuttaa.

Perheelliset messuvieraat ovat toivoneet lapsille toiminnallista tekemistä. Sitä onkin tarjolla koko lasten oman festarialueen täydeltä, joka sijaitsee Tampere-talon 2. kerroksen Puistolämpiössä. 

Varsinaisen lastenkirjojen tekijöiden lavaohjelman lisäksi tarjolla on Sivusyöppö-askartelupaja, lukukoirien rapsuttelua ja niille lukemista – sekä varmasti riemukkaita kohtaamisia suosikkihahmojen kuten Supermarsun ja Kakkakikkareen kanssa.

Pirkanmaalainen kirjallisuus vahvasti edustettuna 

Kirjafestarit ovat myös paikallisen kirjallisuuden näyttämö. Palovaara kertoo pirkanmaalaisia kaunokirjailijoita edustavan Pirkkalaiskirjailijat ry:n olevan vahvasti mukana sekä omalla Sopraano-saliin järjestämällään ohjelmalla että yksittäisinä esiintyjinä eri saleissa. Hän huomauttaa Tampereen ja Pirkanmaan olevankin perinteisesti vankkaa kirjallista ja kulttuurillista maaperää. 

– Kulttuuritahto on alueella luja ja tekeminen innokasta. Se näkyy koko alueen meiningissä hienosti ja asia on huomattu myös valtakunnallisesti. Tampereella tehdään eikä meinata! 

Palovaara muistuttaa, että yksikään tapahtuma ei kuitenkaan pärjää ilman tekemiseen osallistuvaa yleisöä. Hän kannustaa kaikkia kynnelle kykeneviä tulemaan paikalle nauttimaan Kirjafestareiden tarjonnasta – ja hankkimaan vaikka koko suvun joululahjakirjat kätevästi samalla reissulla.

– Esiintyjät ja yleisö tekevät yhdessä juhlan, kumpikaan ei tule toimeen ilman toista! ◆

Teksti: Mari Pihlajaniemi
Kuvat: Anna-Kaisa Noki-Helmanen

7.11.2024



/ Artikkelit