Tamperelainen kahvilakulttuuri on elänyt monia vaiheita ja jatkaa muuttumistaan.
Kaikki alkoi leipomokonditorioista, jatkui netti- ja trendikahviloilla ja pyörähti takaisin
nojaamaan kondiittorien artesaanitaitoon.
Mistä kaikki alkoi? Tamperelaisen kahvilakulttuurin merkkihetkiä elettiin 1880-luvun puolivälissä, kun ruotsalainen kondiittorimestari Conrad Engström perusti Näsilinnankadun ja Hämeenkadun kulmaan tyylikkään konditoriakahvilan. Kahvila toimi aina vuoteen 1919 asti. Tuona aikana paikassa saivat oppinsa muun muassa kondiittorimestarit Väinö Brander ja Aarne Linkosuo, molemmat tulevia tamperelaisia leipomolegendoja.
Engströmin kahvilan lopetettua Brander perusti yhdessä työkaverinsa Lauri Meriläisen kanssa oman leipomon. Ensimmäinen kahvila toimi Kauppakadun ja Hämeenpuiston kulman niin sanotuksi spriitehtaan taloksi ja myöhemmin Branderin taloksi kutsutussa, uusrenessanssityylisessä talossa. Branderin kulman kahvilassa kahvi tarjoiltiin kuparipannusta ja leivoksia esiteltiin tarjottimella. 1920- ja 1930-lukujen tyypillisiä leivoksia olivat muun muassa vaalea aleksanterinleivos, perunaleivos, omenaleivos sekä canape- ja bébé-leivokset.
Branderin, Linkosuon ja Leivon leipomot edustivat vuosikymmenten ajan tamperelaisen kahvilakulttuurin ydintä. Branderilla oli parhaimmillaan seitsemän kahvilaa (ja kaksi grilliä). Aiemmat, eurooppalaishenkiset kahvilat poistuivat katukuvasta 1930-luvulla, kun Alkon päätöksestä kahvila-nimikkeellä ei ollut enää oikeuksia myydä alkoholia.
Leivon ensimmäinen myymäläkahvila aloitti Itsenäisyydenkadulla vuonna 1953, mutta kahvilaverkoston laajentuminen eri puolille Tamperetta ajoittui 1960-luvulle. Linkosuon ikoninen, vuonna 1960 avattu Siilinkarin kahvila sulki juuri ovensa, mutta ketjulla on yhä Tampereella seitsemän kahvilaa ja Helsingissä neljä.
Leipomokahviloista trendikahviloihin ja takaisin
Suomalaista kahvilakulttuuria on erottanut eurooppalaisesta kansanluonteemme. Suomalaiset eivät ole osanneet istua rauhassa ja pitkään kahvilassa kahvia juoden ja ystäviä tapaillen. On pidetty kahvitaukoja ja kahvihetkiä. Juotu kupillinen, syöty pulla, jatkettu matkaa. Emme vieläkään liiemmin harrasta kahvilassa “lorvimista”, mutta kahvilakulttuurin ja tarjonnan parannuttua kahvilat ovat löytäneet uusia kohderyhmiä ja syitä poiketa.
1990- ja 2000-luvuilla kahvilakulttuuri sai uudenlaista sykettä muun muassa internetkahviloista sekä kansainvälisten ketjujen rantautumisesta. Internetin vallankumouksen alkuaikoina yhteydet olivat kalliita eikä niitä löytynyt läheskään jokaisesta taloudesta. Opiskelijat ottivat nettikahvilat hetkeksi omikseen, kunnes tekniikka alkoi löytyä jokaisen taskusta. Samaan aikaan syntyi ns. trendikahviloiden buumi. Modernit ja värikkäät kahvilat tarjosivat meille uusia erikoiskahveja, joiden laatuun alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Posliinikupit vaihtuivat juomalaseihin. Taustalla soivat trendikkäät soittolistat ja hyllyissä oli tarjolla trendilehtiä. Leipomokahviloiden perinteiset kahviherkut menettivät merkitystään uudenlaisten särvinkien wrapeista jenkkimuffineihin ilmestyessä valikoimiin.
2010-luvulla ymmärrys kahveista lisääntyi, niiden valikoima kasvoi ja takeaway-kahvit tulivat kunnolla katukuvaan. Ulkomaiset ketjut, Espresso House etunenässä, valtasivat markkinaa paikallisten Robert Pauligin, Coffee Housen ja Fazerin ketjujen taistellessa vastaan omalla kasvullaan.
Pella’s café tuli mukaan laatu edellä
Vuonna 2014 Tampereen paraatipaikalle, Hämeenkadun ja Koskipuiston kulmaan, syntyi Pella’s café. Yrittäjä Katriina Pellas näki tuon murroksen ja päätti tuoda siihen oman osansa. Vuosikymmeniä hautunut haave kahvilasta toteutui.
– Nappasin tilan isojen edestä ja teimme siitä kahvilan viidessä viikossa. Silloin ei ollut vielä Espresso Houseja. Oli Siilinkari ja pian meidän avaamisen jälkeen viereen tulivat Fazer ja Puisto. Halusimme pärjätä laadulla emmekä aikoneet tinkiä siitä. Ensimmäiset kuukaudet tosin hakkasimme päätä seinään ja ihmettelin, miksi väkeä käy paljon, mutta kaikki ostavat vain kahvia. Silloinen leipomokumppanimme sanoi, että jos haluaa myydä, on oltava myytävää ja nykyinen tarjonta on surkeaa, Katriina toteaa.
– Päätin ostaa kaupungin komeimmat vitriinit ja laittaa ne täyteen tuotteita. Siitä se sitten lähti. Meille tuli itsetehtyjä kakkuja ja aloimme pitää brunssia. Silloin oli jonot sillan toisella puolella Fazerin brunssille, mutta aloimme saada jonoon kyllästyneistä asiakkaita ja brunssista tuli meille iso juttu, kuten myös aamiaisbuffetista ja salaatti-uuniperunalounaasta. Alussa kahvin ja syötävän ostavien osuudet olivat 90/10 ja nyt 10 prosenttia ostaa pelkkää juotavaa, Pellas avaa kehitystä.
Nykyisin Pella’s café tarjoaa monenlaista läpi päivän.
– Meillä on kolme tukijalkaa. Leivonnaiset, buffetit ja vitriinimyynti. Lounas on ollut iso kasvuntekijä. Gluteenittomat tuotteet ovat myös kova juttu ja kasvattavat suosiota jatkuvasti. On helppoa mennä paikkaan, josta kaikki saavat mieleistään.
Pella’sin leipomomyymälä aukeaa
Kellariin rakentunut leipomo mahdollistaa Pella’sille laajemman ja runsaamman valikoiman. Vanhassa laajennusosassa toimii leipomomyymälä, jonne pääsee käymään suoraan omasta ovesta Hämeenkadun puolelta.
– Siellä meillä on oma uniikki valikoima, johon uskomme suuresti. Palkkasin vuoden päästä kahvilan avauksesta ensimmäisen kondiittorin ja nyt heitä on meillä töissä kuusi, Katriina Pellas iloitsee.
Kahviloiden tulevaisuus
2020-luku on ollut ketjujen ja artesaanileipomoiden aikakautta. Suosituimmaksi takeaway-kahviksi on noussut “ärräkahvi”. Kahvilat ovat löytäneet paikkansa koko elämän kirjossa. On opittu nappaamaan kahvi mukaan ja leima kahvipassiin, mutta on opittu myös pysähtymään ja ottamaan omaa aikaa laadukkaan juoman kanssa ystävän seurassa tai ilman. Kahviloista on tullut suosittu etätyöpaikka, jossa sosiaalinen ilmapiiri antaa vastapainoa yksinäiselle etätyölle tai hektiselle toimistolle. Kahvin ekologisuus ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat haasteet ovat nousseet puheenaiheiksi. Terveysbuumi on poistanut monen kupista kofeiinin. Laatutietoisuus on kasvanut tasaisesti ja osaamme vaatia alati parempaa. Kahviloista on tullut entistä vankempi osa kulttuuriamme. ◆
Teksti ja kuva: Jani Kinnunen
11.11.2024
/ Artikkelit