Viinitilojen makuja maailmalta – Tampereen sydämessä



Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva Vinoteekki perustettiin rakkaudesta viineihin ja halusta kehittää kaupungin viinikulttuuria. Tunnelmallinen viinikellari ja juhlatila on aina vain yhtä tärkeä viininystävien tyyssija, ja sitä vuokrataan myös muiden halukkaiden käyttöön. 

Laadukkainkin viini maistuu paremmalta yhdessä nautittuna. 

Tämän ymmärsi 1990-luvulla myös joukko tamperelaisia viininharrastajia, joka sai yhteistuumin ajatuksen perustaa Tampereelle kansainvälisen tason viiniklubin kellareineen. 

Tuolloin viiniharrastus oli Suomessa voimakkaasti kasvussa, mutta tilaisuudet harrastamiseen vielä vähäiset. Pienen haeskelun jälkeen toimintaan sopivat tilat löytyivät kuitenkin aivan keskustan sydämestä, Kuninkaankadulta, ja kaupunkiin perustettiin paikallisten viininystävien iloksi yksityinen viinikellari ja juhlatila, Vinoteekki. 

Rustiikkia ja espanjalaista ravintolatunnelmaa 

Vinoteekki remontoitiin alun perin viinikellariksi. Suunnitelman espanjalaisen bodegan tyylisestä sisustuksesta teki arkkitehtuuritoimisto Reijo Lairto. Tilaan on vuosien mittaan tehty erilaisia pienempiä remontteja, mutta alkuperäinen tunnelma on säilytetty entisellään puulattioita, rustiikkisia kattoparruja ja varta vasten teetettyjä puuovia myöten. 

Vinoteekin hallituksen puheenjohtaja Henri Rantalainen toteaa patinan vain vahvistaneen tunnetta pienestä espanjalaisesta ravintolasta. 

– Sama sisustus on käytössä, mutta olemme modernisoineet viinikellaritekniikkaa ja uudistaneet keittiötä.

Nykyisin Vinoteekilla on osakkaita runsaat 70. Heistä kullakin on käytössään oma 130 pullon viinikaappinsa, jossa he voivat säilyttää ja kypsyttää viinejä oikeassa lämpötilassa ja kosteudessa. Osakkaille on myös oma osakashuone, jossa he voivat käydä ystävineen nauttimassa viinejään koska vain. Vinoteekissa järjestetään lisäksi kaikille avoimia viinikouluja ja -tastingeja, mutta tiloja myös vuokrataan monenlaisiin yksityis- ja yritystilaisuuksiin, perhejuhliin, kokouksiin ja cocktailtilaisuuksiin. 

Opastusta viinikulttuuriin – hyvässä seurassa

Vaikka Henri Rantalainen ei ollutkaan Vinoteekin perustajajäseniä, hän tuli mukaan hyvin pian toiminnan aloittamisen jälkeen appensa innostamana. Toiminta alkoi toukokuussa 1999, ja jo elokuussa hän oli ostanut osakkuuden ja oman viinikaapin. Alkuun hän ei tiennyt viineistä paljoakaan, mutta halusi oppia senkin edestä. 

– Viineihin liittyy tarinoita. Usein johonkin juhlaan liittyviä, tai sen viinin historiasta löytyy tarina, miksi etiketti tai viinin nimi on juuri tuollainen. Ne ovat todella mielenkiintoisia, kun niihin tutustuu.

Nyt Rantalainen on ollut mukana Vinoteekissa jo 25 vuotta ja parin viime vuoden ajan luotsannut toimintaa puheenjohtajan ominaisuudessa. Viiniharrastaminen yhdessä muiden samanhenkisten kanssa on antanut hänelle paljon: 

– Ensinnäkin olen oppinut ymmärtämään mitä siinä etiketissä lukee! hän nauraa.

Esimerkiksi italialaisissa ja ranskalaisissa viineissä ei yleensä mainita, mistä rypäleistä viini on tehty. Etiketeissä on sitä vastoin kryptisiä sanoja ja kirjainlyhenteitä senkin edestä. 

– Olen oppinut ymmärtämään, mitä ne tarkoittavat ja miksi näin on. Ja osaan valita ravintolan viinilistalta viinejä, jotka sopivat maultaan juuri kyseiseen ruokaan ja omaan makuuni. 

Viiniymmärryksen lisäksi olennaista ovat olleet myös Vinoteekissa muodostetut ystävyydet ja yhteiset matkat. Rantalainen rinnastaa viiniharrastuksen golfiin: siinä missä golfharrastajilla on golfystävänsä ja -matkansa, viinin puitteissa voidaan järjestää ruokamatkoja, ravintolailtoja ja samanhenkisten ihmisten keskustelutilaisuuksia. 

– Se on paljon muuta kuin viinin juomista; erään sortin ystäväpiiri, jolla on samanlaisia ajatuksia. 

Viinikoulua ja viiniasiantuntijoiden vierailuja 

Vuosien varrella Vinoteekissa ovat vierailleet monenlaiset viininystävät ja alan ekspertit. Näistä Rantalainen mainitsee etenkin Essi Avellanin, joka suoritti vuonna 2006 Master of Wine -tutkinnon ensimmäisenä suomalaisena. Kyseessä on erittäin vaativa, Englannissa järjestettävä viinialan maisteritutkinto, jonka tuolloin oli suorittanut maailmanlaajuisesti noin 150 viiniasiantuntijaa. Nykyisinkin vain viisi suomalaista on ansainnut itselleen kyseisen nimikkeen.

Avellan, joka on Vinoteekin taannoisen puheenjohtajan Tarja Matssonin ystävä, aloitti aikoinaan Vinoteekissa myös suosiota saaneen Viinikoulun. Essi Avellanin Viinikoulua järjestettiin Vinoteekissa yli 100 kertaa lähes 20 vuoden ajan. Rantalainen kehuu sen olleen erinomainen tilaisuus oppia enemmän viineistä ilman turhaa pönöttämistä.

– Se oli tärkeä ja todella mielenkiintoinen vaihe. Essi kuljetti tänne paljon tuntemiaan viinintekijöitä maailmalta, Rantalainen kertoo.

Sittemmin Vinoteekissa ovat esiintyneet muutkin Suomen viidestä Master of Wine -tittelin ansainneista viiniasiantuntijoista: Tuomas Meriluoto MW, Taina Vilkuna MW, Heidi Mäkinen MW ja Pasi Ketolainen MW. 

Viininmaisteluissa oppii myös viinien historiaa 

Viinitaloista ovat vuosien mittaan vierailleet muun muassa huippusamppanjatalo Laurent Perrier sekä suomalaisomisteiset Chateau Carsin, Acienda Agricoli Sukula ja Chateau Puybarbe. Muita Vinoteekissa vierailleita tahoja ovat muun muassa Vigneti Ettore, Champagne Bouché, Champagne Nicolas Feuillatte, joiden ohella paikalle on saatu myös lukuisia maahantuojavierailuja.

Vinoteekki järjestää viinitastingeja noin viisi kertaa vuodessa. Niitä varten paikalle kutsutaan jonkin kiinnostavan viinitalon edustaja kertomaan tilan toiminnasta ja viineistä. Rantalainen huomauttaa viinitalojen olevan usein sukutiloja monessa sukupolvessa, takanaan runsaasti mielenkiintoisia tarinoita; eräät niistä ovat saattaneet aloittaa toimintansa jo 1300-luvulla. 

– Haluamme tuoda aina jonkun oikean viinintekijän tai viinitilan omistajan, joka oikeasti huolehtii että rypäleet muuttuvat viiniksi, kertomaan viineistä, viinitilastaan ja vaikkapa suvun tarinasta viinien parissa. 

Viinistä tullut osa suomalaista ruokakulttuuria 

Tampereella toimii Rantalaisen mukaan tänä päivänä useita erilaisia viiniklubeja ja -kerhoja, jotka kokoontuvat kuka missäkin – ravintoloissa, kodeissa tai muissa vastaavissa. Vinoteekki on kuitenkin vielä 25 vuoden jälkeenkin edelleen Tampereen ainoa yksityinen viinikellari.

Vinoteekin perustajien ajatuksena oli paitsi nauttia viineistä hyvässä seurassa, mutta myös tehdä viinikulttuuria ja -harrastusta tunnetuksi. Tavoite oli osaltaan poistaa viiniin liittyvää mystiikkaa ja siten tuoda viiniä osaksi suomalaista ruokakulttuuria eurooppalaiseen tyyliin. 

– 25 vuoden aikana koko Suomi on muuttunut tuohon suuntaan ja viini on hyvällä tavalla arkipäiväistynyt. Suomalaiset ovat oppineet nauttimaan viineistä, oppineet ymmärtämään ja valitsemaan niitä, ja turha mystiikka ja pönötys viinien ympärillä on vähentynyt, Rantalainen arvioi. 

Hän toteaa alkoholin kulutuksen samalla vähentyneen; nykyisin moni valitsee määrän sijasta laatua. 

– Siinä mielessä olemme olleet mielestämme hyvällä ja oikealla asialla, oikeaan aikaan.

Vinoteekki juhlatilana 

Vinoteekki ei ole yksinomaan osakkaidensa käytössä, vaan sitä vuokrataan juhlatilaksi yrityksille ja yksityisille. Tunnelmallinen tila sopii hyvin noin 15–50 hengen tilaisuuksiin, tai cocktail-muodossa jopa 75 henkilölle, ja sitä onkin käytetty kirjaimellisesti häistä hautajaisiin. 

Rantalainen kertoo, että Vinoteekin vuokraamisesta juhlatilaksi on haluttu tehdä kiinnostuneille mahdollisimman helppoa. 

– Yhdellä puhelinsoitolla voi saada tarjoilut, vuokrauksen, siivoukset.

Tilaa voi tulla koristelemaan iltatilaisuutta varten jo puolilta päivin, ja se on käytettävissä yhteen saakka yöllä. Siitä seuraavana päivänä käy hakemassa rekvisiittansa ja koristeensa pois puoleenpäivään mennessä.

– Vuokrahintaan sisältyy kaksi tuntia siivousta. Jos se ei riitä, voi tulla lisälasku.

Vinoteekin keittiötä ei ole Rantalaisen mukaan tarkoitettu varsinaisesti ruuanlaittoon, vaan ennemminkin cateringin tarpeisiin: varustelu soveltuu ruuan lämmittämiseen, ja isot kylmiöt riittävät hyvin suuremmillekin tarjoiluille. 

– Catering pystyy tuomaan sinne ruuat, ja valkoviinit saadaan viileiksi. On nopeat astianpesukoneet ja jääpalakoneet, hän luettelee.

Parhaat puitteet viininmaisteluun 

Vinoteekkia vuokrataan Arto Rastas Cateringin ja Juvenes Juhlapalvelun kautta, jotka hoitavat myös tilojen esittelyn kiinnostuneille. Rantalainen kertoo kummankin catering-yrityksen voivan antaa tarjoukset myös tarjoiluista niin isompiin kuin pienempiinkin tilaisuuksiin. 

– Ja pystymme tarvittaessa järjestämään illan ohjelmaksi myös halutun laajuisen viinitastingin.

Vinoteekin varustukseen sisältyy kokonaiset 600 viinilasia, joten kuuden lasin tasting voidaan toteuttaa jopa 100 hengen cocktail-tilaisuuteenkin. Rantalainen huomauttaa harvan juhlatilan voivan tarjota tuollaista määrää omasta takaa.

– Laseja ostetaan koko ajan lisää. Astiastot löytyy tähän tarkoitukseen.

Vinoteekilla on anniskeluluvat, joten myös maksullisen tilaisuuden järjestäminen on mahdollista. Toisin kuin moniin ravintoloiden pyörittämiin juhlatiloihin, Vinoteekkiin vuokralainen saa kuitenkin myös tuoda tilaisuuteensa itse mieleisensä juomat. Rantalainen toteaa tämän antavan mahdollisuuden maistella erikoisempiakin juomia. 

– Meillä saa juoda mitä tykkää ja miten tykkää. Joku saattaa tilata juhliinsa suoraan ulkomailta lempiviiniään.

Kuva: Vinoteekki
Teksti: Mari Pihlajaniemi

1.5.2026



/ Artikkelit