Vierailun arvoinen Los Pollos

Jo aiemmin Suomen parhaasta grillikanasta tunnetuksi tullut Los Pollos muutti kauppakeskuksen kellarista Aleksanterinkadulle ja uudisti samalla koko liiketoiminta-ajatuksensa. Toki grillikana säilyi listalla. 

(lisää…)

Ravinteli Bertha avasi syyskuussa 2010 eikä Tampereen kulinaarinen maailma ollut entisensä. Mika Roiton ja Pekka Salmelan ravintola määritti monia näennäisiä lainalaisuuksia uusiksi kuitenkaan yrittämättä tehdä vallankumousta. Kunhan olisi kiva paikka tehdä töitä. Homma lähti välillä laukalle. Nyt oli aika palata juurille.

(lisää…)

Hapanjuurileivät, croissantit, leivokset ja pasta eivät kuulosta erityisen omaleimaisilta tuotteilta, mutta Marco Kanieckin käsissä niistä tuli välitön hitti. Tampereen Tullintorin etuovien vieressä sijaitsevassa Boulangerie Marcossa on ollut jonoa ensimmäisestä päivästä alkaen, kun kahvila-ravintola avasi ovensa toukokuussa. Suosion salaisuutena on tinkimätön käsityö ja eri puolilla maailmaa opittu ammattitaito.

(lisää…)

Kuuntelimme tarkalla korvalla kolmen ravintoloitsijan mietteitä aiheesta. Kyselimme heiltä ruokatuotteesta, miljööstä, hinnoittelusta ja haasteista hyvän henkilökunnan löytämisessä. Kysyimme myös, mikä voisi olla seuraava trendi ravintolamaailmassa. 

(lisää…)

The capital is an excellent spot to start a visit to Poland.

(lisää…)

Ilmari Saarikosken elämään on mahtunut kuluneen vuosikymmenen aikana paljon. Matka neljä ravintolaa kattavan Saarikoski Ravintoloiden yrittäjäksi on ollut tapahtumarikas ja vauhdikas. Mukaan on mahtunut oman jutun etsimistä, epäinhimillisen paljon työtä vaatinut korona-aika sekä vankkumaton intohimo tehdä asioita yhä laajemmin ja ennen kaikkea paremmin.

(lisää…)

Kokosimme yhteen vuoden aikana Tampereelle avatut ravintolat sekä muutaman keväällä avattavan. Huikeasti uutta, upeaa ja maistuvaa tarjolla.

(lisää…)

Keväällä 20 vuotta täyttävä Gastropub Tuulensuu on palkittu useasti niin Suomen parhaana olutravintolana kuin yhtenä maan parhaista ruokaravintoloistakin. Tällä hetkellä he ovat tahtomattaan myös trendikkäitä. 

(lisää…)

Koskikeskuksen rannan tilassa on ollut ravintolatoimintaa kauppakeskuksen alusta alkaen. Siinä missä alkujaan siellä syötiin Fransmannin puolella ja juhlittiin Freetimessa, on tilassa ollut sittemmin lukuisia monien legendaarisena pitämiä bilepaikkoja. Terassi on laajentunut liki koskeen asti ja jonot täyttäneet usein koko Vuolteensillan.

(lisää…)

Tampereen Kaleva sai syyskuussa tiettävästi Suomen ensimmäisen New Yorkin tyyliin pizzaa tekevän ravintolan. Slicemonger on Jukka Salmisen monen vuoden pizzaintoilun huipentuma. 

(lisää…)